Osat vaihtuvat

My time has come to an end. Yesterday I was out with friends and now in the evening I'm still feeling it... Note: hangover does not help with longing so lets just go straight to the point.

I feel incredibly lucky for getting the opportunity to work in Habbekrats. I feel privileged for getting to meet all those wonderful friends that I got during this adventure. Even when I don't really know all of them and I've spent more time with some than the others, I still consider them as my friends. And for that I mean all the workers in Habbekrats - I can really see that the do the job they love from the bottom of their hearts. They are all good people, good friends.

Too good.

There's so many things that I've learned and experienced. All the people, co-workers, stagiairs, volunteers, has given me so much laughs, tips and tricks, serious talks, they've learned me different things and everyone has accepted me as I am.

They've given me so much that I can only hope from the bottom of my heart that I also gave something back from myself.

There's no words how much I appreciate every person I got to know. If it would be up to me I would take all of you with me. Would put you guys in my pocket and show you Finland.

I've said it already few times and I'm going to say it again - this place does not feel like home to me. I don't feel like leaving a home. In three months I can't get a feeling of a new home in a new place.

But...

One thing I certainly got in three months. Losing it gives much more stronger feelings than home.

I'm not leaving home, 

I'm leaving a family.

Every child is a hero.

Tiedättekös; asioita tapahtuu jos antaa niiden tapahtua.

Tein hieman laskelmia:

• 12x16=192
• 50x9=450
• 192+450=642

Tuollaista lukemaa hieman odotinkin. Yhteisöpedagogin työkentät -harjoittelu vaatii sen 324 tuntia työskentelyä. 642 on suunnilleen oma tuntimääräni Habbekratsissa kun viikon päästä maanantaina lopetan työni. Näitä ylimääräisiä tunteja en pysty opinnollistamaan millään tavalla. Ne ovat vain ylimääräisiä. Siksi opettajatkin painostavat opiskelijoita pitämään kiinni tunneistaan. Että opiskelijat sanovat työpaikallaan esimiehelle, että ovat täällä vain harjoittelussa ja että hänellä on vain tämän verran tunteja käytettävissä.

Ihan hyvä on pitääkin tunneistaan kiinni, ettei työpaikka ilmaista työvoimaa saa hyödynnettyä liikaa. Mutta mitä kaikkea olisin missannut jos olisin pitänyt tunneistani kiinni?

Olisinko saanut kirjoittaa artikkelia lehteen Sounds of Europe -leiristä ja pakolaisista? Paikallinen lehti itse pyysi mietä kirjoittamaan, ja Chris kysyi haluaisinko kokeilla. Enhän mä tiedä lukion jälkeen enää mitään artikkelin kirjottamisesta, mutta Chris halusi julkaistuttaa sen kirjoituksen.

Olisinko saanut harjoittaa omaa harrastustani videoeditoinnin parissa? Olisinko tullut siinä paremmaksi?

Olisinko saanut niin hurjasti kokemusta lapsista ja nuorista, joka oli suurimpia tavoitteitani harkkaan lähtiessäni? Olisinko oppinut tekemään asioita lasten ja nuorten kanssa ilman yhteistä kieltä? Olisinko oppinut ymmärtämään kieltä ilman opiskelua?

Olisinko oppinut Belgian kulttuuria ja historiaa niin vaivatta? Olisinko nähnyt kaikkia hienoja paikkoja ilman 15 tunnin työreissuja?

Olisinko oppinut, millä asioilla on konkreettisesti merkitystä nuorisotyössä? Nuorten osallistamisessa? 

Olisinko oppinut erilaisia työtapoja? Kuinka tärkeää on katetaanko pöytä huolellisesti ja kauniisti vai tavanomaisesti? Kuinka tärkeää on laatu? Kuinka tärkeää on ympäristö? Kaikki on osa kokemusta.

Olisinko oppinut miten tämä aivan naurettavan isokokoinen
höyryjuna saadaan liikkeelle? Olisinko päässyt tällaisen kyytiin?
(Okei tapahtuu vasta ensi viikolla...)

Olisinko päässyt kiipeilemään ja tutkimaan
suuria koloja ja onkaloita?

Olisinko löytänyt Suomesta Belgiaan toimitetun
Salmiakkikoskenkorva -saksofonin?

Olisinko nähnyt Belgian kaukaa korkeuksista?

Sekä syvältä maan alta? (Tänäkin päivänä ne
yrittää selvittää tämän luolan vedenalaisia
salaisuuksia.)

Olisinko löytänyt satulinnan?

Olisinko saanut kokea sen jännittävän
tunteen kun löydetään mystinen
luola louhokselta työkavereiden kanssa?
Katto aivan täynnä luolahämähäkkejä.

Luxemburg kärrää paskansaa Belgian pelloille.

Ranska vei Belgialta sähköt.

Sekä Saksa tulee vielä takaisin hakemaan Saksofoninsa.

(Tähän liittyy pitkään vitsailtua juttua Saksasta, toisesta maailmansodasta, Suomesta, Belgiasta, sekä

samaan tyyliin Saksan lahjoittamasta saksofonista, jossa lukee "Germans always win!")

Varmaankin se mitä yritän tällä blogipostauksella kertoa, että hitot mistään tuntimääristä - en olis ikinä saanut tästä seikkailusta näin paljoa irti, jos olisin pitänyt tunneistani kiinni. Olisinko tavannut kaikkia merkittäviä henkilöitä, jotka auttoivat Habbekratsin nousussa?

Voisin sanoa olevani äärimmäisen onnekas, että minut valittiin Habbekratsiin. Chris sanoi minulle aiemmin, että hänen piti tehdä valinta minun ja jonkun toisen välillä. Nyt voin vain toivoa sydämmeni pohjasta, että Chris teki oikean valinnan. Että onnistuin antamaan jotain takaisin. Hitot mistään tunneista.

Penguin dance

Viimeisetkin videot ovat nyt valmiita!

Tulin tänne vain sanomaan sen.

Tässä ollaan luonnon helmassa. 

"Musiikkivideo" Liégessä tehdystä flashmobista.

Ja lopuksi viikon päättäminen Brysseliin, jossa ministeri oli meitä vastassa.

The real viking!

Juuh elikkäs leiri oli ja meni ja nyt siitä pitäisi jotain kertoa.

Oli muuten jopa parempi leiri kuin aikaisemmat! Ainakin vähäsen. Leiri oli rakennettu historiallisen kanaalin ympärille, jota rakennettiin 1830 luvulla. Yli 300 kilometriä pitkä vesireitti. Tämän massiivisen projektin yksi tärkeimmistä henkilöistä oli Clément Salmon, joka meidän leirin mukaan oli myrkytetty kuoliaaksi. Tiedossamme oli kuusi epäiltyä, joilla kaikilla olisi motiivi murhaan. Meidän oli määrä tutkia paikkoja ja etsiä todisteita oikean murhaajan löytämiseksi. Tämä tarkoitti kiipeämistä korkealle kalliolle, ahtautumista kapeaan tunneliin ja ryömimistä vielä ahtaammassa kellarissa ja vetisessä tunnelissa, sekä ylittämistä hyisen kylmiä koskia!

Varsinaista haastetta ei kiipeilyssä ollut,
mutta lapset pärjäsivät hienosti peloista
riippumatta!

Somebody ordered a couple of children?
Olihan leirillä tuttujakin!

Itse en ehtinyt tunnelissa käydä, mutta lapset kertoivat,
että sieltä löytyi verinen vasara! Taidettiin siis löytää
yksi johtolanka, sillä yksi epäillyistä kantoi mukanaan vasaraa.

Tämän jälkeen alkoi olla aika matkata syvemmälle maan alle. Talon alle kellariin, jonka alla on kellari, jonka alla on tunneli, tai jotain sitä luokkaa.

Eihän se olekaan kuin yllättävän suuri kokoinen
hämähäkki aivan naaman vieressä kun tuosta
rakosesta ryömii läpi! Kuva vielä
´valehtelee todellista kokoa, tuo jössikkä ei olisi
kunnolla mahtunut nenän päälle istumaan.

Tämä pieni rakonen oli sisäänkäynti.
Leveydeltään hieman reilut parikymmentä senttiä ja korkeutta
sen max 40cm. Tarkkasilmäiset taisivatkin jo huomata että jotain
on ympyröity vasemmassa nurkassa.

Tästä reissumme maan syvyyksiin alkoi, ja tältä tasolta hyppäisimme lattiassa olevan reiän läpi alempaan kellariin. Tästäkään alemmasta kellarista ei löydy kuvia, joten ahtaudumme vielä lattiassa olevan pienen reiän läpi ahtaaseen tunneliin, jonka läpi virtaa lähdevesi. Tästä sentään sain napattua muutaman kuvan!

Tässä sitä mennään. Tuosta pitäisi seuraavaksi ahtautua läpi ja yrittää
olla kastumatta täysin läpimäräksi. Tietenkään en muistanut ottaa vaihtohousuja
leirille mukaan. Yläpuolella on siis kellari, jonka yläpuolella kellari, jonka yläpuolella talo.
Tässä tunnelissa ei konttaaminen riitä aikuiselle miehelle.

Tämä kuva ehkä saa vähän enemmän ymmärtämään
tätä ahtautta. Tässä kuvassa on 8 vuotias lapsi, joka
myös sai tehdä töitä ryömiessään tunnelista läpi.

Takanapäin oltiin samoissa tunnelmissa. Lapset olivat
jo menneet edeltä, joten me saimme työkaverin
kanssa rauhassa kirota
kaveria, joka meidät tänne patisti.
Hauskaa oli kaikesta huolimatta!

Näissä tapauksissa en kyllä valita, että
viikonlopuksi pitää mennä duuniin. Tätä
kun saisi tehdä useammin! Tunnelissa
ryömiessäni tuumailin, että
tätä varten sitä ollaan opiskelemassa
3,5 vuotta amk-tutkintoa!

Sitten vielä kuva paremmalta puolelta.
Tässä kohtaa tunneli alkoi olla suurempi
Ja aloimme nousta takaisin maan pinnalle

Samoja hommia kuin ensimmäisillä leireillä, vain matalammalta.
Vesiputous kuitenkin koristi maisemaa!

Sitten päivämme alkoi olla ohitse ja suuntasimme kohti majapaikkaa. Seuraavana

päivänä jatkaisimme etsintöjä. Kulkisimme oikean kanaalin rannalla ja etsisimme todisteita.

Lasten kanssa touhuilussa on miesten ja naisten välillä
hiuksen hieno ero...

Geokätköilyä hyödyntämällä löytäisimme vihjeitä Orthe-kanaalin
varrelta. Yksi vihje oli tietenkin kanaalin toisella puolella.
Demokratia voitti.
Tavoitteeseen mennään oppipoikana, tavoitteesta
palataan mestarina. Menomatka tämän n. 15 metrin levyisen kanaalin
ylitse meni enemmän ryömien, paluumatkalla päätin testata itseäni
ja tasapainoani ja taitoin matkan varovasti kävellen kuin nuoralla konsonaan!

Viimeinen vihje löytyi tämän tunnelin lähettyviltä.
Tätä tunnelia porattiin läpi kanaalin rakennusvaiheessa.
Tunneli on yli 2 kilometriä pitkä, jonka läpi matkatessa päätyy Luxemburgiin.
Se ei kuitenkaan valitettavasti ole mahdollista, sillä tunnelia ei koskaan saatu
valmiiksi. Tästä oli 1800 luvulla tarkoitus mennä veneellä läpi Luxemburgiin,
mutta rautateiden yleistyminen kuoppasi projektin.

Kaikki todisteet löydettyämme suuntasimme linnaan, josta 1800 luvulla kuningas maksoi palkkaa kaikille kanaalissa työskenteleville miehille, mutta ei naisille eikä lapsille.

Lopulta saatuamme murhaajan selville, juhlimme linnassa.
Kävi ilmi, että murhaaja ei ollutkaan yksikään epäillyistä,
vaan itse kuningas!

Sellainen oli viime viikonloppu! Tänään kirjoittelin artikkelia Sounds of Europe -leiristä meitä sponsoroivalle organisaatiolle. Aluksi oli paineita että enhän mä hemmetti sentään osaa oikeaa artikkelia kirjottaa, mutta jonkin aikaa pohdiskelujen jälkeen kirjoittelu lähti käyntiin. Onneksi työkaverit antoivat palautetta kirjoitusvirheistä. Hyvä juttu siitä lopulta tuli, katotaan jos joskus julkaistaan.

Machu Picchu

Tässä on Adventure Housen takapihaa. Habbekrats on
rakentanut yhdessä lasten kanssa tämän kaiken;
merirosvolaivaa, pyramidin sokkeloineen, pari
kioskia, laavu, toisella sivustalla on Afrikka kaikkine
puutaloineen ja kiipeilytelineineen ja vaikka ja mitä.
En ole itsekään päässyt sitä näkemään kaikessa loistossaan.
Ainiin ja merirosvolaiva sisältää uima-altaan.

Viimeiset pari viikkoa on ollut suhteellisen intensiivistä videoiden editointia aina kun siihen on ollut mahdollisuus. Erinäiset mutkikkaat asiat ovat aiheuttaneet videoiden valmistumisen viivästymistä. Nyt olen päättänyt viettää tämän viikon hermolomaa siitä touhusta... Videoiden kerääminen sieltä sun täältä oli aluksi vaikeaa, idean kehittäminen ja jossain vaiheessa liiallinen ideoiden tulva kuluttaa, tietokone ei enään ole siitä tehokkaimmasta päästä joka johtaa ohjelman kaatumiseen juuri kun kaikki on lopputekstejä vaille valmista joten kaikki päivän aikana aikaan saatu on menetetty koska innostuspäissään ei muista tallentaa työtään... Yhden videon olen tehnyt alusta loppuun kolme kertaa; ekalla kerralla musiikki ei luonut oikeanlaista tunnelmaa, toisella kerralla tapahtui tämä kaatuminen, ja kolmannella kerralla sitä ei voi julkaista tekijänoikeussyistä (on se hyvä että se on olemassa mutta hitto vieköön se hajottaa).

On monia asioita, joita en täällä olisi päässyt näkemään, jos
en Habbekratsissa työskentelisi. Kuten tämä Tom Hanksin
lahjoittama muistokivi to Easy Companylle Ardennesissa
Toisen Maailmansodan aikaan.

Kun keksin videolle idean, varsin selkeä visio videosta ilmaantuu mieleeni hyvinkin nopeasti. Kuitenkin tämä tietokone ei anna minun toteuttaa tätä visiota kun ei tehot riitä. Se jos mikä hermostuttaa; loistava idea, toteutettavissa ja osaankin vielä, mutta perhanan tekniikka estää toteuttamasta itseään.

Noh nyt on avauduttu karvan verran, viikonloppuna jälleen uudelle leirille lasten kanssa. Nyt alkoi myös viimeinen kuukauteni tässä asunnossa. Kuun viimeisenä päivänä muutan jonnekin muualle puoleksitoista viikoksi ennen lentoa Suomeen, kaverille tai jonnekin, mietinnässä vielä.

Tässä toinen muistokivi jota on sabotoitu vuosien varrella
useaan otteeseen.

Tuumailin myös mitä tekisin vikalla viikolla ennen kotimatkaa. Mielessä kävi villi idea 5 päivää - 5 maata. Pikainen ensisilmäys. Ainoastaan tyyliin viikonloppuisin aikaa miettiä (paitsi tänä viikonloppuna). Saas nähä...

Tässä teksti hieman suurempana.
Laittaa miettimään miksi ihmiset uhraa aikaansa
tämmöiseen...

Belgia oli yhtä suurta sotatannerta Toisen Maailmansodan
aikaan. Tämä kuva on saksalaisten hautausmaalta. Oli
hyvin rauhallista käydä kurkkaamassa.

Artistic?

Voi jehna mikä määrä pieniä kivoja yksityiskohtia olen
oppinut. Tämä kala kalastettiin ravintolan
takapihan joesta samana aamuna kun sitä
sain onnellisena nauttia. Hienot mäkimaisemat ja
raju koski tuovat tunnelmaa tämmöistä tuoretta herkkua nautiskellessa!
Kunhan vaan sitä EI nauti pimeän aikaan kuten minä... Hyvää oli silti!

Belgiassakin voi astella Amrikkalaisella maaperällä!
Tämäkin on yhtä suurta muistoesinettä Amerikkalaisista sotilaista
Tähden muotoinen ja vaikka mitä.

Kunhan lentelin viime viikonloppuna Gentin
Belfort Towerin ympärillä... Siellä juttelin
tornin päässä istuvan, kaupunkia
suojelevan lohikäärmeen kanssa.

Seuraavaa leiriä varten valmistelin läjän myrkkyä.
101 (vai 102) pikkuputelia tarkalleen.
Habbekratsilla kun on tapana antaa jokaisen leirin
päätteeksi jotain pientä ja mukavaa muistoksi nuorille :)

Tämä video on ihan ensimmäisestä päivästämme Antwerpenissa

Tämä hieman kokeellinen video, jossain määrin keskeneräinen, en edes tiedä julkaistaanko missään.

                                                           Video puhuu puolestaan.

Biggest mistake man can make is disagreeing

Viikko alkaa olla vihdoin ohitse. Perjantaina olo oli varsin karmea; kroppaan sattui, päänsärkyä ja

Viikko alkoi Antwerpenissa. Tällä paikalla
meidän piti piirtää kuva kaupungista. Muita rastipaikkoja
oli paljon muitakin, mutta emme ehtineet käymään
kuin parissa. Toisessa paikassa syötiin hyvää patonkia, jonka
täytteeksi laitoimme afganistanilaista sapuskaa.

pientä flunssanpoikasta. Käytiin kävelyllä nuorten kanssa samalla, kun muut siivosivat Adventure Housea. Palatessamme meitä odotti iso läjä ranskiksia, joita itse en ehtinyt syömään ollenkaan :(

Sen jälkeen käänsimme nokkamme kohti Brysseliä, jossa tapahtuisi jotain, mitä en olisi osannut ikinä odottaa.

Kävime katsomassa Antwerpenin nuorisotaloa ja törmäsin siellä
yhteen tuttuun lapseen ekalta leiriltä. Oli kiva nähdä!
Halauksien jälkeen jatkoimme matkaa.

 BMX-pyörillä kuljimme
ympäri Antwerpenia. Poljimme erään tietyn kadun läpi. Kaveri sanoi
"I think we are going past horse. That's why he's going so fast".
Tai niin ainakin kuulin... Mikä sana kuulostaa samalta kuin "horse"?
En ollut ennen nähnyt vastaavaa... Ensin katsoin, 
että onpas aidon näköisiä mallinukkeja ikkunoissa, kunnes huomasin
heidän liikkuvan. Sitten ymmärsin että "Horse street" olikin "Whore street".
Siellä he näyteikkunoissa odottivat, että joku tulisi, valitsisi naisen
ja maksaisi palvelusta. En halunnut katsoa sen tarkemmin, vaikka
halusinkin katsoa tarkistavani että onko nää oikeasti tosissaan.
Kuvaa en todellakaan aikonut ottaa. Seurauksena tästä hämmennyksestä ja 
katsonko/enkö katso -ajatuksesta meinasin ajaa kävelijän päälle.

Olin huvittunut tästä reittivalinnasta.

Joka ilta piirtäisimme lyhtyjä. Nuorilla oli vapaat kädet mitä
siihen piirtävät/kirjoittavat. Monet piirsivät
oman maansa lippuja. Afganistanista, Syyriasta,
Irakista... Kirjoittivat ajtuksiaan, toiveitaan, mitä vaan.

Lyhtyjä kasaantui melko hyvä läjä. Nämä lyhdyt olisi
tarkoitus laittaa veteen kellumaan
Atomiumin viereiseen puistoon Brysselissä.

Bastognen Sotamuseossa oli tarkoitus kuvien avulla
etsiä paikka, mistä kuva oli otettu ja sieltä he löytäisivät
tunnuslaatan. Tunnuslaattaan oli kirjattu
koordinaatit paikkaan mistä he löytäisivät, esineen, joka
kuvassa esiintyy.

Servaes selitti joskus aiemmin, miksi tällä alalla ei hirveästi näy naishenkilöitä. Selitys on varsin selkeä, vaikka nuorten taustoista tiedetään hyvin vähän; kaikki nuoret ovat jollain tapaa kasvaneet kaduilla. Suurin osa nuorista on poikia. Tytötkään eivät aina käyttäydy mitenkään "tyttömäisesti". Äänenvoimakkuus gangstaräppiä kuunnellessa on korkealla kaiken aikaa. Kielenkäytöstä en osaa täysin sanoa, kun en ole vielä oppinut kirosanoja hollanniksi tai ranskaksi tai arabiksi. Tällä leirillä meitä oli ohjaajina vain miehiä. 

Eli tässä kuvassa keskellä näkyy vanha kamera, joka
ei oikeasti museoon kuulunut. Tältä paikalta löytyy koordinaatit
paikkaan, jossa kyseinen kamera on. Nuorten olisi tarkoitus
etsiä tämä esine, ja kirjoittaa tämän esineen tarina.
Tämä oli siis alkuperäinen suunnitelma
josta poikettiin hieman huonon sään vuoksi.

Tämä paikka oli osa päiväämme Bastognessa. Täältä
ei löytynyt mitään esineitä, mutta
täällä tehtiin jotain muuta.

Punaisia, sinisiä ja valkoisia pahveja?
Kaikki tämä tulee julki ensi viikon videoissa.

Nämä nuoret, jotka ovat kaduilla tai laitoksissa kasvaneet, polttavat tupakkaa, kuuntelevat gangstaräppiä, ja rellestävät, nämä nuoret ainakin minun silmissä käyttäytyvät paremmin kuin monet piloille hemmotellut suomalaiset nuoret! Tosissaan tämäkin teoria perustuu PELKÄSTÄÄN siihen, mitä olen nähnyt. Ei mulla ole hajuakaan puhuvatko nämä nuoret rivoja vai ei, mutta heidän fyysinen käyttäytyminen julkisissa tiloissa ja tuntemattomia kohtaan on varsin esimerkillinen.

Oli hyvä idea tuoda kitara mukaan leirille. Sen kanssa nuorilla
ja ohjaajilla oli paljon hyviä hetkiä.
Ohjaajat (pääosin minä ja Thomas) opettivat
nuoria soittamaan, ja sen mitä nuoret oppi, he opettivat
muille nuorille. 

Leirillä tapaamani Thomas, jollain tapaa samankaltainen kuin Robbe, kertoi olevansa positiivisesti yllättynyt huomatessaan kuinka hyvin tulin nuorten kanssa toimeen kielimuurista huolimatta. Olin todella iloinen siitä, ja siihen on syynsä. Ja se syy verottaa myös hieman:

Saatiin hyvät jamit aikaiseksi pariin kertaan
kun muilla ohjaajilla oli mukana
lyömäsoittimia laidasta laitaan! Sometimes we'd do so
that I would handle the chords and youngsters
would handle the strumming. Soitettiin sillä tyylillä
Metallican Unforgivenia jotenkuten :)

Le Hérou. Into the Wild. Sanomalehden otsikossa luki, että
Habbekrats opettaa pakolaisnuorille selviytymistaitoja
(tai jotain sinne päin). Artikkeli muuten kuulemma oli ihan hyvä,
mutta otsikko ei aivan pitänyt paikkansa.

Vaikka selviytymistaitoja me harjoitimmekin, ajatuksena oli
enemmän toisiin turvautuminen, ihminen on sosiaalinen
laumaeläin, joka on riippuvainen muista ihmisistä. 

Olen tyytyväinen siihen, ettei minulla ole ketään suomalaista kaveria täällä tekemässä harkkaa. En saisi tästä hommasta läheskään niin paljon irti, jos mulla olisi joku turva täällä, eli joku henkilö, jonka kanssa voisin hetkeksi irrottautua puhumasta ja ajattelemasta englanniksi ja olla kuuntelematta hollantia ja yrittää selvittää mitä nuori yrittää minulle kertoa. Jos mulla olisi se turva täällä, voisin välillä hengähtää näistä asioista. Mutta kun mulla ei ole, mun on PAKKO puhua englanniksi, ajatella englanniksi, mä käytän joka ikisen jäljellä olevan aivosolun kuunnellakseni kun muut puhuu hollantia ihan vaan siksi, että pystyisin ymmärtämään edes jonkun pienen pienen osan siitä mitä he puhuvat. Ja se on kyllä kannattanut! Ymmärrän hollantia jokseenkin paremmin, mutta se vaatii sen, että henkilö selittää samalla käsillään tai puhuu tilanteesta, jossa minä olen ollut mukana. Joskus jos lauseessa on monta samalta kuullostavaa sanaa kuin suomessa tai englannissa, niin pystyn vastaamaan, mutta se on harvinaista. Joitain sanoja ymmärrän myös hollanniksi. Kieli on se, mikä eniten väsyttää, ei nuoret.

All being said, nuoret tekevät sen helpoksi :)

Ei me tätä kaikkea oltaisi saatu yhden tai
kahden hengen voimin tehtyä näin lyhyessä
ajassa. Nuotiokin sytytettiin aluksi
pelkästään niillä puilla,
mitä löydettiin sateisesta ja märästä maastosta.
(Kyllä kuivaa puuta ja sytykettä löytyy helposti)
Opin myös meidän ryhmän pakolaisilta jotain
hyödyllistä :)

Päästäksemme määränpäähän meidän piti kiivetä.

Ja korkealle kiipesimmekin! Maisemia saimme ihailla
pitkän aikaa. Sitten  laskeuduimme toista puolta alas
joen äärelle ja pystytimme leirin.

Torstaina oli Flashmob. Ja jotain muutakin teimme Liégessä.
(Tai Luik, kuten hollanniksi he sanovat...)

Jokaiselle jaettiin valkoiset T-paidat, joihin oli tarkoitus kerätä
kirjoituksia, ajatuksia, terveisiä, piirroksia tuntemattomilta
ihmisiltä Liégessä. Nuoret hoitivat homman
fantastisesti! Ja ihmiset niin mielellään
kirjoittivat paitoihin kaikenlaista.

Viikko päätyi Brysseliin. Tässä näette Belgian ministerin . Vastaa kulttuurista, mediasta ja nuorisosta. Meillä oli lyhdyt
mukana, ja ministeri sai valita kaikista lyhdyistä mieleisenstä.
Lähes jokainen nuori teki päivittäin yhden lyhdyn. Minä tein
vain yhden.

Tämä lyhty tässä, oli AINOA lyhty jonka minä tein.
Se sisälsi suomen lipun, jonkun huonosti
piirretyn optisen illuusion, vähän hienomman mutta
vähän vähemmän optisen illuusion, ja värikkään
palapelitsydeemin en tiiä..
Mutta tämä lyhty oli se, minkä ministeri valitsi
itselleen. Tämä oli se tilanne,
jota en olisi osannut ikinä odottaa. MIKSI ministeri
valitsi tämän lyhdyn? Siellä oli paljon hienompia
lyhtyjä. Yksi erityisen hieno joka sisälsi
Habbekratsin ja UNICEFin logon.
Se lyhty annettiin ministerille kyllä väkisin.
Mun lyhty ei sisältänyt mitään tekstiä, viestiä, tai
mitään muuta syvällistä tai inspiroivaa. Tein
sen lyhdyn kun mulla ei ollut muuta tekemistä
yhtenä iltana.. Oli tylsää..
Olin haltioitunut.

Green card show. hetki, jonka kulun ymmärrän täysin,
mutta en tiedä yhtään mistä muut puhuvat. Hetki, joka todistaa,
että nauru tarttuu. Miksi taputamme? Miksi nauramme?
Miksi rummutamme? Miksi huudamme? Mitäh?
Olen kirjoittanut ja esittänyt jo aika
tosi monta green cardia nuorille.
Tunnen olevani jo aika hyvä siinä. Haasteeni siinä on se,
että joudun kirjoittamaan ne pelkästään nonverbaalin viestinnän
perusteella. En tiedä mitä nuoret ovat puhuneet päivän aikana.
Kirjoitan kortit vain sen perusteella mitä olen nähnyt heidän tekevän. Jos en sitäkään pysty tekemään, kysyn apua muilta
ohjaajilta mitä positiivista he ovat nuoressa havainneet päivän aikana. Sen jälkeen on varsin helppoa kirjoittaa ja selittää
hyvä kortti nuorten edessä.