Every child is a hero.

Tiedättekös; asioita tapahtuu jos antaa niiden tapahtua.

Tein hieman laskelmia:

• 12x16=192
• 50x9=450
• 192+450=642

Tuollaista lukemaa hieman odotinkin. Yhteisöpedagogin työkentät -harjoittelu vaatii sen 324 tuntia työskentelyä. 642 on suunnilleen oma tuntimääräni Habbekratsissa kun viikon päästä maanantaina lopetan työni. Näitä ylimääräisiä tunteja en pysty opinnollistamaan millään tavalla. Ne ovat vain ylimääräisiä. Siksi opettajatkin painostavat opiskelijoita pitämään kiinni tunneistaan. Että opiskelijat sanovat työpaikallaan esimiehelle, että ovat täällä vain harjoittelussa ja että hänellä on vain tämän verran tunteja käytettävissä.

Ihan hyvä on pitääkin tunneistaan kiinni, ettei työpaikka ilmaista työvoimaa saa hyödynnettyä liikaa. Mutta mitä kaikkea olisin missannut jos olisin pitänyt tunneistani kiinni?

Olisinko saanut kirjoittaa artikkelia lehteen Sounds of Europe -leiristä ja pakolaisista? Paikallinen lehti itse pyysi mietä kirjoittamaan, ja Chris kysyi haluaisinko kokeilla. Enhän mä tiedä lukion jälkeen enää mitään artikkelin kirjottamisesta, mutta Chris halusi julkaistuttaa sen kirjoituksen.

Olisinko saanut harjoittaa omaa harrastustani videoeditoinnin parissa? Olisinko tullut siinä paremmaksi?

Olisinko saanut niin hurjasti kokemusta lapsista ja nuorista, joka oli suurimpia tavoitteitani harkkaan lähtiessäni? Olisinko oppinut tekemään asioita lasten ja nuorten kanssa ilman yhteistä kieltä? Olisinko oppinut ymmärtämään kieltä ilman opiskelua?

Olisinko oppinut Belgian kulttuuria ja historiaa niin vaivatta? Olisinko nähnyt kaikkia hienoja paikkoja ilman 15 tunnin työreissuja?

Olisinko oppinut, millä asioilla on konkreettisesti merkitystä nuorisotyössä? Nuorten osallistamisessa? 

Olisinko oppinut erilaisia työtapoja? Kuinka tärkeää on katetaanko pöytä huolellisesti ja kauniisti vai tavanomaisesti? Kuinka tärkeää on laatu? Kuinka tärkeää on ympäristö? Kaikki on osa kokemusta.

Olisinko oppinut miten tämä aivan naurettavan isokokoinen
höyryjuna saadaan liikkeelle? Olisinko päässyt tällaisen kyytiin?
(Okei tapahtuu vasta ensi viikolla...)

Olisinko päässyt kiipeilemään ja tutkimaan
suuria koloja ja onkaloita?

Olisinko löytänyt Suomesta Belgiaan toimitetun
Salmiakkikoskenkorva -saksofonin?

Olisinko nähnyt Belgian kaukaa korkeuksista?

Sekä syvältä maan alta? (Tänäkin päivänä ne
yrittää selvittää tämän luolan vedenalaisia
salaisuuksia.)

Olisinko löytänyt satulinnan?

Olisinko saanut kokea sen jännittävän
tunteen kun löydetään mystinen
luola louhokselta työkavereiden kanssa?
Katto aivan täynnä luolahämähäkkejä.

Luxemburg kärrää paskansaa Belgian pelloille.

Ranska vei Belgialta sähköt.

Sekä Saksa tulee vielä takaisin hakemaan Saksofoninsa.

(Tähän liittyy pitkään vitsailtua juttua Saksasta, toisesta maailmansodasta, Suomesta, Belgiasta, sekä

samaan tyyliin Saksan lahjoittamasta saksofonista, jossa lukee "Germans always win!")

Varmaankin se mitä yritän tällä blogipostauksella kertoa, että hitot mistään tuntimääristä - en olis ikinä saanut tästä seikkailusta näin paljoa irti, jos olisin pitänyt tunneistani kiinni. Olisinko tavannut kaikkia merkittäviä henkilöitä, jotka auttoivat Habbekratsin nousussa?

Voisin sanoa olevani äärimmäisen onnekas, että minut valittiin Habbekratsiin. Chris sanoi minulle aiemmin, että hänen piti tehdä valinta minun ja jonkun toisen välillä. Nyt voin vain toivoa sydämmeni pohjasta, että Chris teki oikean valinnan. Että onnistuin antamaan jotain takaisin. Hitot mistään tunneista.