Is this work?

Näissä maisemissa tehtiin töitä Antwerpenissa iltamyöhään saakka, can't complain!

Hell yea it is! And freakin' awesome!

Tämä video kertoo Suomen Euroviisutuloksen Belgialta.

Tätä menoa vaadittavat tunnit tulevat täyteen alta aikayksikön, mutta ei haittaa vaikka menis tuplasti ylikin! Viikon aikana ollaan saatu hurjasti tehtyä ja suunniteltua ja mikä hulluinta; työ ei ole ollut millään tavalla intensiivistä tai rankkaa aivoriihia tai muuten uuvuttavaa. Se mikä uuvuttaa päivän päätteeksi on mahtavat ideat, inspiraation etsiminen, uuden kokeminen, jutustelu, aivan uudenlaisten ja värikkäiden ihmisten tapaaminen ja ja ja... Nyt on kyse uudesta projektista nimeltä Sound of Europe. Projekti, joka on suunnattu pakolaislapsille.

Täällä museossa voi tehdä kaikenlaista mielenkiintoista.
Lukea sodanaikaisia kirjeitä, haistella hajuja ja
nähdä kaikkea jännää! Taaskaan ei voi valittaa
työympäristöstä!

Viikko sitten tiistaina lähdimme haeskelemaan inspiraatiota projektille. Toisin sanoen tutustutaan Belgian historiaan ja siihen, kuinka Belgiasta aikoinaan ihmiset pakenivat sotaa. Brysselin kautta Antwerpeniin museoita kiertelemään. Päivän päätteeksi menimme porukalla ravintolaan syömään kunnon pihvit, joita odotellessamme aloitimme aivoriihin. Ideoita ja ajatuksia. En normaalisti käy ikinä musoissa, mutta tällöin ymmärsin kuinka saadaan tylsistäkin asioista mielenkiintoista. Ei tarvitse muuta, kuin erilainen ympäristö! Oikeesti! Oli asia mikä tahansa, vaihda ympäristöä teeman mukaan, niin saat aivosi käännettyä oikeaan asentoon! 

Kaikki pienimmätkin erilaiset yksityiskohdat opiskelijabileistä tylsiin hallituksen kokouksiin ja läksyjen tekoon riittävät nostamaan mielenkiintoa!

Jos sattuu porukalla olemaan nälkä, niin miltä
kuulostais 5 isoa juustotarjotinta, patonkia ja
shampanjaa? Tämän takia Chris
pyysi minua ottamaan kitaran mukaan.
Ihan hyvät bileet keskellä työpäivää!

Keskiviikkona alettiin suunnittelemaan Sound of Europe -leiriä. 5 päiväinen leiri, jossa teemme kaikenlaisia juttuja ympäri Belgiaa. Antwerpenissa, Bastognessa, aivan upean näköisessä metsässä, Liégessä ja Brysselissä. Meikäläinen hoitaa päivän Bastognessa. Aivan käsittämätöntä juttua luvassa tällä leirillä. Jokaiselle päivälle olen saanut aivan kuningasidean, josta muu porukka on ollut hyvin kiitollisia. Jokainen päivä videoidaan, Bastognessa jotain erityistä, ja minä hoidan editoimisen. Videota laitetaan sitten eteenpäin ties minne! Belgian pääministerille ja huhu puhui että Unicefille! 

Ei tällä työporukalla kyllä ideat lopu! Oikeasti!
Duunia tehdään rennolla meiningillä tehokkaasti.
(On meitä tyttöjäkin)

Tää on aivan käsittämätöntä, tää on unelma, täällä mä pääsen tekemään täysillä sitä mitä mä haluan. Eikä se ole edes mikään vertauskuva vaan oikeasti teen sitä mitä mä haluan, KUNHAN se tulee tehtyä ajallaan ja niin hyvin kuin pystyn. Ja siksi aiemmin sanoinkin, ettei haittaa vaikka tunnit menisi tuplasti ylikin. Oon niin innoissani noista videoista että näen jo millaisia kunkin päivän videoista tulee! Oon niin innoissani koska niillä on merkitystä! Oon niin innoissani jokaisesta noista Sound of Europen 5 päivästä, koska jokaisen päivän päätteeksi olen antanut jotakin ihmisille!

Joskus päivät voi tosiaan venyä ilta kahdeksaan - yhdeksään asti.
Tänäänkään en ehtinyt käydä kaupassa ja kotimatkalla mietin
mistä ihmeestä saisin ruokaa. Sitten muistin, että täällähän on
perus grillejä kaikkialla ja yksi sopivasti kivenheiton päässä
kotoani. Luuletko haluavasi ranskisten kanssa majoneesia?
Täällähän nimittäin majoneesia todellakin saa sen ylimääräisen
80 sentin edestä!

Erittäin suuri kiitos tästä kaikesta kuuluu Out! -tiimille. Heidän tapansa työskennellä on opettanut mua aivan sikana!

Uusi maa ja uusi kulttuuri todellakin saa ihmisen käyttäytymään eri tavalla. Otetaan esimerkiksi kastaminen. Kuka #/%&"?! tekee silleen? En vieläkään ymmärrä! Ei se edes ole niin ihmeellistä. Kuitenkin täällä kastan automaattisesti kaiken kaikkeen, keksin kahviin, sämpylän keittoon... Joskus vielä upotan baari-illan jälkeen grilliltä napatun ranskalaisen olueen...

They call me Finn.

Ääripäät on havaittavissa tässä kuvassa hyvin. Okei poika oli kyykyssä tuossa... Tässä näette kuvan mun ja Robben ryhmästä
Tajusin liian myöhään, että jätin tuulitakkini Suomeen, joten sadetakilla piti pärjätä. Shoutout to Gymnaestrada!

Okei tätä menoa kirjottelen blogia parin päivän välein.. Asioita on niin paljon joita haluan muistaa, joten kirjottelen ne tänne blogiin talteen. Olen oppinut Habbekratsista ja muista ihmisistä ja nuorista ja lapsista niin paljon, että en edes pysty kaikkea selittämään!

Koko päivä käveltiin rappusia ylös ja alas.
Paikalliset ovat tottuneet mäkiseen maastoon.

Kyllä mä täällä voisin asua! Munschau, Saksa. Aivan rajan tuntumassa

 Chrisin tapasin viime lauantaina kun hän halusi tulla morjestamaan meitä ennen kuin lähdemme leirille. Chris oli juuri saapunut lomaltaan Balilta ja pari tuntia sitten hänen lentokoneensa laskeutui Brysseliin. Gentin juna-asemalla hän tuli meitä vastaan. Chris on Habbekratsin perustaja, todella mukava mies ja hänen tarinansa Habbekratsin kanssa on kyllä sydäntä lämmittävä kertakaikkiaan.

Sunnuntaina kokeiltiin kaikkea
hurjaa! Käveltiin narulla
parin puun välissä ison rotkon
yläpuolella ja ja... Rappelled down
a cliff.

Alunperin Chris opiskeli kemiaa. Joka päivä hän huomasi kotikadullaan nuorukaisen, jolla ei ollut juuri mitään. Hän ei tykännyt siitä, että yhdellä ainoalla nuorukaisella hänen kotikadullaan ei ollut mitään, joten Chris otti hänet mukaansa ja piti hänestä huolta. Sitten hän ajatteli, että hän voisi tehdä tästä isomman asian ja siitä 25 vuoden ajan Chris on rakentanut Habbekratsin nykyiseen muotoonsa.

Mulla on vielä niin paljon opittavaa Habbekratsin historiasta ja eritoten siitä, miten helvetissä Chris sai ajatuksellaan isommasta ja taskussaan olevalla 25 eurolla rakennettua Habbekratsin. Pohdittiin tätä salaisuutta yhdessä tänään. Johtopäätöksenä sanoisin tässä vaiheessa että Chris on samanlainen kuin kuka tahansa tunnettu keksijä: kaikkia pidettiin hulluina heillä olevan suuren ajatuksensa takia. Katsokaa nyt taas mihin pelkkä ajatus johdatti! Chris ei omannut edes alan koulutusta! Hän taitaa vieläkin olla kemisti ammatiltaan.

Grimmin veljekset, satukirjat ja pois pyyhityt prinsessat
ym hahmot. 

Robbe on kyllä tärkein tukihenkilö Habbekratsissa. Vuoden mua vanhempi nuorukainen, jonka Chris löysi kadulta. Puoli vuotta sitten Robbe oli maalaamassa graffitiseinälle Ganeshia ja Chris astui paikalle juuri kun Robbe oli saanut maalauksensa valmiiksi. Nyt he ovat erittäin hyvät ystävät ja Robbe työskentelee vapaaehtoisena Habbekratsissa. Hänellä on hyvin suuri sydän, hän on henki-ihminen, spirits, patterns, energy, lotus flower, being at peace of yourself, color psychology... En osaa sanoa noita suomeksi niin tarkasti. Ei edes suomeksi kuulosta fiksulta.

Oli miten oli vaikka hän uskoo kaikenlaiseen tuollaiseen, mitä minä pidän vähän hömppänä, niin Robbe on mahtava kaveri ja leirin jälkeen kaljan äärellä saatiin todella mielenkiintoisia ja hyviä keskusteluja aikaiseksi.

Green card. Jokainen osallistuja palkitaan näillä korteilla.
Näillä korteilla lapset voivat esimerkiksi kustantaa
seuraavan reissun, joka on arvoltaan 10e/päivä, tai ostaa esim t-paitoja.

Leiri oli todella hauska! Nyt ymmärrän sen, että lasten kanssa työskennellessä ei ole MITÄÄN merkitystä vaikka et ymmärtäisi hölkäsen pöläystäkään mitä lapsi yrittää sulle sanoa, tärkeintä on tehdä kontakti. Huomata se lapsi joka sulle sitä liirumlaarumia vieraalla kielellä yrittää kertoa. Lapset olivat sanoneet muille, että ovat tosi mielissään siitä kun huomaan ne. Että en ole sokea. Sunnuntai aamuna kun oltiin kävelyllä lasten kanssa juttelin yhden pikkupojan kanssa. Ajattelin vastata tuleen tulella ja puhua hänelle jotain järkevää englantia ja toivoin, että puhuisin edes vähän samasta aiheesta kuin mistä poika mulle puhui. Hyvin me kuitenkin rupateltiin siinä keskenämme.

Kallion keskeltä lasten piti käydä hakemassa joku
magneettinen läpyskä. Mikä se on, mitä varten se on?
Ei mitään hajua, mutta hauskaa se oli!

Suurin osa lapsista puhui hitusen englantia, vain muutaman sanan; cold, help, snowman... Yksi lapsista puhui hyvää englantia. Lapset hämmästelivät myös hirveästi kuinka minulla ei ole kylmä kun kosketan lunta tai riisun päällysvaatetta pois -5 asteen pakkasessa. Ei sitä tosin kukaan muukaan ymmärtänyt. Voin kyllä kertoa ettei heilläkään olisi kylmä jos kantaisivat toinen toistaan reppuselässä muutaman kilometrin matkan...

Reppuselkä, lämpimät kädet, parta ja hiukset olivat asioita joista lapset olivat minusta mielissään. No olihan paljon muutakin! Leirin ollessa lopuillaan lapset kyselivät minulta että olenko menossa Antwerpeniin vai johonkin muuhun Habbekratsin yksikköön. Noh, Gent on se paikka missä työskentelen, mutta eihän se sitä tarkoita ettenkö näihin lapsiin vielä törmäisi! En muista mistä muista paikoista lapset tulivat kuin Gentistä ja Antwerpenista.

Tämä pikkumies oli vilkkain kaikista. Hän halusi
aina mun syliin istumaan ja aina halusi tehdä
mun kanssa asioita. Kun näytin käsi-kananmuna-polvi
-jutun, hän veti minua ympäri taloa ja mun piti näyttää se sama
juttu kaikille työkavereille. Hei jos se tekee pojan
iloseksi niin ei se iso vaiva ole!

Tällaiset asiat ovat niin sydäntä lämmittäviä, kun kuulee jättäneensä lapsiin pienen jäljen näin lyhyeltä ajalta. Ehkä silläkin tosiasialla on merkitystä, että asun Suomessa iglussa. Ja vieläpä ilman LÄMMITYSTÄ ja WIFIÄ! Lapset olivat hirveän pahoillaan kuullessaan, että asun iglussa ilman lämmitystä ja wifiä. Noh eipähän tarvitse selitellä sen kummemmin miksi kestän kylmyyttä niin hyvin. Ja muuten lisää kuvia viikonlopusta on nähtävissä täältä.

Green cardit jaetaan päivän päätteeksi. Tilanne on vähän
kuin tv-ohjelma, jossa on juontaja ja käydään lasten kanssa päivä
läpi. Meidän tehtävä on kirjoittaa jokaiselle lapselle kortti ja
antaa se heille ohjelman lopussa. Kun omalle ryhmälle on kortit jaettu,
ryhmän vetäjää/vetäjiä läimäistiin pepulle. Ekana iltana lapset eivät halunneet
että mua läimästään pepulle, mutta ilmeisesti kyseessä on joku perinne. Juttu.
Eivät saaneet lapset pelastettua minua tältä julmalta kohtalolta.

Surullinen asia, jonka tajusin vasta leirin jälkeen on se, että lapsilla alkaa arki. Mitä se tarkoittaa? Joidenkin lasten kohdalla laitosta menetettyään äitinsä ja isänsä, joidenkin kohdalla jotain muuta, mutta mikä onkaan näiden lasten arki on se syy, miksi he tulivat tuolle leirille. Arki on se syy, miksi he olivat niin energisiä, iloisia, aitoja ja puuduttavia. Vastaavaa en ole nähnyt Suomessa. He ovat niin nuoriakin...

Saako olla kahvia?

Tämän suurenmoisen vanhan tuhatvuotiaan linnan
ohitse kävelen päivittäin töihin. (Linna näyttäisi
hienommalta auringonvalossa)

Harkka Habbekratsissa on viimein päässyt alkuunsa! Habbekrats on hyvin suuri organisaatio Belgian vähäosaisille nuorille. "Ei kaikki teinit pääse kasvamaan lämpimässä ja turvallisessa ympäristössä" joten Habbekrats on rakennuttanut kaikkiaan 11 nuorisokeskusta ympäri Belgiaa kaupunkien keskustaan, joissa nuorilla on hyvä olla. Kiipeilyseiniä, tietsikkahuoneita, kulttuuriullakkoja, uima-altaita, kuntosaleja, nyrkkeilykehää,  ruokaa, näyttämöitä, taidetta, taitoja ja vaikka mitä aktiviteetteja!






Habbekratsin nuoret tulevat köyhistä oloista ja heillä on rankkoja taustoja takanaan. Hyvin rankkoja. Kyllä oli suu ammollaan ja silmät pyöreenä kuunnellessani maanantaina minkälaisia taustoja nuorilla on takanaan. Ja asian käsittelyä ei auta ollenkaan se tosiasia, että ikähaarukka on noin 8-18 vuotta.

Tämä on 5 kerroksinen nuorisokeskus De Fabriek, joka on auki
päivittäin. Habbekratsin toimintaa voi ymmärtää
varsin hyvin esimerkiksi sillä, että jos nuorella ei ole
mukavaa sänkyä jossa nukkua yöt, hänelle 
mennään hankkimaan sellainen. Jos nuori ei ole
saanut päivän aikana lämmintä ateriaa, hänelle tehdään
lämmin ateria Fabriekissa.

Kyseessä asioita, joita en osannut odottaa lainkaan...

Tietenkään kaikki lapset ja nuoret eivät ole jakaneet samoja kohtaloja. Habbekrats on kaikille avoin, nuoria on paljon ja taustoja on paljon.

No mutta ei siinä mittään, tosiasioihin on sopeuduttu jo! En ole vielä aivan ehtinyt nuoria kohdata kunnolla, sillä olen ollut muissa hommissa - niistä lisää kohta. Mutta maanantaina kierrellessäni De Fabriek -nuorisokeskusta huomasin nuorissa yhtenevän piirteen: kaikki näyttivät iloisilta ja onnellisilta ollessaan Fabriekissa. Kaiken aikaa he hymyilivät.




Vielä viime viikolla taisin Instagramissani valittaa, kun ei kahvia ole ollut saatavilla...

EN VALITA ENÄÄ!

Tämä on minun työpisteeni ollut pari päivää
ja on vielä yhden päivän. Myös ensimmäisessä
kerroksessa

Sillä jos yhteen asiaan opin ensimmäisen päivän jälkeen sanomaan "ei", niin se on kysymykseen: "Otatko kahvia?" Mehän nimittäin Servaesin (pomon, mentorin, kaverin, työparin...) kanssa juotiin kahvia jumaliste! Ensin paikalle päästyäni klo 11 mentiin toimistoon ottamaan kupposet kahvia. Sitten vielä toiset kupposet kahvia. Sitten kateltiin kuinka organisaatio toimii. Sitten otettiin kahvia ja mentiin ulos tupakalle. Sitten mentiin hakemaan soppaa koko porukalle ja syönnin jälkeen otettiin kuppi kahvia. Sitten käytiin hakemassa tarvikkeita... ja sitten..- etteköhän jo ymmärtänyt...

Tästä toimistollemme tullaan sisään. Rakennus on
varsin kapea, joten kerroksia on kaikkiaan kolme.

Ensimmäinen päivä menikin siis kahvia juodessa ja Disney- julisteita liimailtaessa. Liimailun ohella kuunneltiin ja lauleltiin Servaesin kanssa hyvää klassista rokkia. Paljon puhuttiin musiikista.

Pyöreät 70 julistetta liimattuna ja kohta laminoituna.
Urakkaa oli hurjasti, vaikka oli apuja.

Disney- julisteiden parissa vietin myös tämän koko päivän. Ne kun ovat osa viikonlopun "leiriä" varten. Ollaan siis menossa Saksanmaalle lauantaina touhuamaan nuorten lasten (8-13v) kanssa. Tarinan mukaan Grimmin veljekset asuvat parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Saksan rajalta, mutta ilkeä pikkumies pyyhkii pois heidän satujaan.

Ilkeä pikkumies on pyyhkinyt osat tarinoista pois.
Nämä kohdat meidän pitäisi viikonloppuna etsiä
Saksasta.

Meidän tehtävämme on auttaa Grimmin veljeksiä saamaan tarinansa loppuun.

Uusi vuosi uudessa maassa

Nyt olen saanut muutaman päivän haistella Belgian ilmaa, raittiilta se tuoksuu. Saapumispäivän vietin kokonaan suomalaisen tuttavan (joka asuu Brysselissä) ja hänen huomiota herättävän koiransa kanssa. Kävimme hänen kotonaan syömässä aamupalaa ja seuraavaksi lähdimme navigoimaan Brysselin keskustaa Jessi -nimisen ruffen paimentaessa meitä kaiken väenpaljouden ja turistien keskellä.

Jessi ei ole vuosien varrella muuttunut miksikään; edelleen
on vaikeaa ottaa kunnon selkeää kuvaa...

...paitsi tietenkin jos hänelle antaa makupaloja.

Ensimmäinen päivä Belgiassa oli äärimmäisen uuvuttava. Olin nukkunut edellisenä yönä vain muutaman tunnin, ja päädyin olemaan hereillä vaivaiset 21 tuntia VÄHINTÄÄN. Nukkumaan pääsin vasta joskus klo 11 aikaan illalla, sillä siihen aikaan pääsin sisälle asuntooni. Enkä voi sanoin kuvailla sitä fiilistä kun pääsin kunnon pehmeään sänkyyn mukavien lakanoiden alle tutimaan.. Sen tunteen voisin kokea vaikka heti uudestaan! ;D

Tässä näette yhden Brysselin katedraaleista, sekä
vohveliauton. Äärimmäisen hyviä vohveleita ja vain
parilla eurolla!

Mikäs muukaan kuin Brysselin pissaava poika...
pelasti siis Brysselin tulipalolta sammuttamalla
tulipalon pissalla. Joskus pojalla on vaatteetkin päällä.
Satoja vaatteita hän omistaa.

Eikä siinä ollut aikaakaan kuin uusi päivä uudessa maassa alkoi! Ikkunasta näkyi kaunis aurinkoinen kanava puistoineen. Tästä tuli selväksi, että uusi hieno vaihe elämässä oli vasta aluillaan.

Tätä aurinkoista näkyä pääsen näkemään lähes joka aamu
keittiön ikkunasta :)

Uuden vuoden aatto oli aluksi tarkoitus viettää vain omassa rauhassa lepäillen tulevaan koitokseen, kunnes hyvä Belgialainen ystäväni laittoi viestiä. Hän tuli tutuksi keväällä hänen tehdessään harjoittelua Suomessa puolestaan. Hän kertoi, että olen tervetullut viettämään uutta vuotta hänen luokseen (siellä oli myös Steffan, saksalainen hauska heppu johon myös tutustuin Mikkelissä keväällä). Vaikka tyyliin puolet ajasta en ymmärtänyt sanaakaan kaikesta siitä puhutusta hollannin kielestä, oli se kyllä todella mukavaa aikaa! Tutustuin uusiin loistaviin ihmisiin, polteltiin nuotiota, soiteltiin kitaraa, viulua, bongoja ja kongoja ja vaikka mitä soittimia...

Nuotiota, kaljaa, suomalaista jaloviinaa, suklaata ja salmiakkia
takapaihalla...

Viulua, kitaraa, bongoja, kongoja ja ties mitä soittimia...

Sekä huippua porukkaa joiden kanssa juosta ilotulitteiden perässä!!!

Viikon loppupuolella pari Mamkistakin tuttua kaveria tulivat Gentiin käymään. Kiertelimme keskustaa ympäri, nautimme hyvistä Belgialaisista oluista ja ruuista, namanam... ei tähän paikkaan ihan heti kyllästy! Ensi viikolla sitten alkaa totisemmat hommat. Seuraava Blogijulkaisu venyy siihen asti, kunnes saan kerrottua oikeaa asiaa siitä, mitä tulin oikeasti tänne tekemään! 

Siellä katossa roikkuu yksi meikäläisen kenkä :(
Mitä sillä sain?

...No yhden tällaisen upean oluen hienossa lasissa!
(kengän saa kyllä takaisin vasta sitten, kun on tuoppinsa juonut)

Tämäkin on yksi Gentin nähtävyyksiä, graffitikatu, jonka graffitit muuttuvat
lähes päivittäin. Värikästä sanoisinko..?